Eilen tuli taas närkästyttyä kaverille. Ja koska tiedän että ainakin yksi (?) kaverini satunnaisesti blogiani seuraa, päätin ihan huvikseni vähän tähdentää asiaa, mistä tuli vähän kinaa.

Eli siis, pienenä mun oli todella vaikea oppia ensinäkään lukemaan, saati sitten kirjoittamaan. Olen vieläkin aika surkea äidinkielen jutuissa, vaikka numero onkin (vielä toistaiseksi) 9. Joskus ykkösellä, muistaakseni, mulla alettiin tutkia keskittymishäiriötä, mitä ei kuitenkaan varsinaisesti lääkärillä todettu. Kävin kuitenkin noin jokaisesta aineesta erityisopettajalla pienemässä ryhmässä, jotta pystyisin oppimaan. Isossa ryhmässä tekee edelleen tiukkaa opiskella. Nykyään olen enää matikasta pienemässä ryhmässä, ja silti matikan numero on 5. Ongelmani on siinä, että kun pitäisi lukea esimerkiksi historiaa, niin en pysty ymmärtämään, jos asia vilisee vuosilukuja ja pojanpojanpojanpojan nimiä. Kaikista helpointa on, kun selittää yksinkertaisesti, että mistä tämä asia syntyi, miksi, ja mitä siitä seurasi. Mahdollisimman yksinkertaisesti siis. Jos olen isossa ryhmässä esimerkiksi matikasta, en pysty keskittymään kun muut hälisee vieressä ja numerot ovat vain kasa lukuja mistä en ymmärrä mitään. Kokeessa unohdan yleensä kaiken mitä olen oppinut; yksinkertaisesti pää tyhjenee ja aivoissa surraa vain kärpänen. Päässä surraavasta kärpäsestä taas tuli mieleen, että joskus ottaa (tietysti) päähän, kun kaverit naureskelevat kun olen ns. vajaa. Vitsihän se on, mutta toisaalta myös totta. Kun selitetään jotain ihan normaalia ja yksinkertaista asiaa, joudun ensin hetken miettimään lausetta ennen kuin tajuan sen. Useasti suusta tipahtaa puhdas "täh", kun en ole ehtinyt asiaa kummemmin edes miettiä, ja se saa mut vaikuttamaan tyhmältä. Tiedän, että en oikeasti ole tyhmä, mutta useasti saa kuvitelman että olen.

Ja jos jotkut ihmettelee, että miksei minua sitten ole pistetty esim. E-luokalle; selitys on yksinkertainen. Olen liian fiksu sinne.